Oi!

Taalla sita ollaan vihdoin pitkan odottelun jalkeen Brasilian auringon alla. Paa lyo nyt viela vahan tyhjaa tasta kaikesta muutoksesta ja uudesta kulttuurista, joten en oikein tieda mita tanne kirjoittais. Taa on muutenkin vahan huvittava tilanne kirjoittaa blogia, mutta pitaakseni kaverit ja sukulaiset kartalla mun elamasta taa on ihan hyva vaihtoehto.

Saavuin siis tanne Brasiliaan kaks viikkoa sitten maanantaina 16 muun vaihtarin kanssa. Lennettiin Sao Pauloon, jossa meille pidettiin ensin neljan paivan orientoitumisleiri. Orientoitumisen ohjelmaan kuului kaupunkikierros, shoppailua, paljon syomista ja kouluttautumista henkisesti uusiin haasteisiin ja kulttuurieroihin. Orientoituminen oli hyva startti talle vuodelle, kun sai panikoida yhdessa muiden vaihtareiden kanssa ennen hostperheiden nakemista.

 

,

Mun hostveli haki mut sitten torstaina hotellilta ja suunnattiin mun tavaroiden kanssa taksilla kohti Sao Paulon bussiasemaa. Vietiin mun tavarat sinne sailoon ja jatkettiin metrolla takaisin toiselle puolelle valtavaa Sao Pauloa, missa kehiteltiin meille tekemista ennen hostsiskon lennon saapumista. Mun hostsisko lensi siis hakemaan mua 700km paasta, jonka jalkeen matkustettiin se 700km bussilla takas tanne mun kotikaupunkiin Assikseen. Assis sijaitsee taalla Brasilian sisamaassa Sao Paulon osavaltiossa ja asukkaita taalla on noin 100 000, joka on Brasilian muihin kaupunkeihin verrattuna melko vahan.

Mulla on vuoden aikana naillanakymin nelja perhetta ja tahan ensimmaiseen perheeseen kuuluu aiti, 18v. sisko ja 21v veli, joka opiskelee paakaupungissa Brasiliassa. Tykkaan tosi paljon tasta mun perheesta, missa oon nyt ja vaikka mulla ja mun hostaitilla on iso kielimuuri niin en pida sita minaan ongelmana. Tosi moni vaihtari joutuu tallasiin tilanteisiin ja se on vaan hauskaa. Oon ihan kun muutkin tan perheen lapset. Mun hostaiti pussailee ja halailee mua kokoajan ja tuo lisaa vaatteita etten tulis kipeeks, kun on talvi ja vaan 30°c... Muutenkin musta kuulemma aiotaan pitaa tosi hyvaa huolta kun oon ensimmainen vaihtari Suomesta taalla ja nailla ei oo minkaanlaista kuvaa suomalaisista.

Aloitin mun koulun viikko sitten ja oli kylla melko hurjaa! Taalla koulua kaydaan joko julkisessa- tai yksityisessa koulussa ja koulusta valmistutaan 17-vuotiaana, eli olisin normaalisti jo lopettanu kouluni ja hakenu korkeakouluun.

Joudun muokkaileen tata tekstia nyt vahan sielta sun taalta, kun oon kirjottanu tata yli viikon ja aina on tapahtunu jotain uutta, mika ei oo vastannu enaa yhtaan sita mita oon tanne aikaisemmin kirjottanu... Vaihdoin siis ensimmaisen viikon jalkeen koulua, koska mun hostaidille soitettiin toisesta koulusta ja kysyttiin haluunko vaihtaa koulua. Tassa uudessa koulussa on muitakin vaihtareita niin se on eduks kaikille kun pystytaan auttaan toisiamme tan kielen kanssa kun kovin moni muu ei puhu taalla englantia. Tykkaan paljon enemman tasta uudesta koulusta, koska taa ei muistuta enaa yhtaan niin paljon elaintarhaa kuin se ensimmainen koulu...Siella kaikki vaan huusi ja heittelli jotain paperipalloja toisiaan pain. Ja opettajat ei tuntunu opettajilta. Nilla ei vaan ollu minkaanlaista auktoriteettia pitaa oppilaita hiljaa, saatika opettaa niita. Ne vaan mumisi luokan edessa ja yritti opettaa jotain aiheeseen sopivaa lukemalla sen suoraan jostain kirjasta. Sain kuitenkin jo tosi paljon uusia kavereita sielta koulusta ja oli vahan tyhmaa sanoo niille, etta vaihdan koulua koska kaikki oli jo niin innoissaan mun olemisesta niiden luokalla kokonaisen vuoden.

Uuteen kouluun on nyt pari kilometria pidempi matka, mutta se ei juurikaan haittaa koska kuljen sen joko bussilla tai kavereiden kyydilla. Mun  koulu alkaa 7.10 ja loppuu 11.40. Talla hetkella tuntuu, etta kun palaan joskus takas Suomeen, en tieda enaa mita opiskelu on. Se on vaan niin huvittavaa kun kaikki vaan kattoo mua kadulla tai koulussa ja on ihan wouuuu!!! Ja kun kaikki on niin kiinnostuneita musta ja mun kulttuurista. Koulussa kaikki olis halunnu mut niiden luokalle ja kun rehtori vei mut mun luokkaan kaikki vaan huusi kaytavalla etta rehtori kavelit ohi! Valitunneilla ja oikeestaan tunneillakin oppilaat vaan huutaa Finlandiã selfieee, kun kaikki haluaa mun kans kuvaan.

Ruoka taalla on kaikkea muuta kuin Suomessa. Lihaa, papuja, simpukoita, riiisia ja kaikkee hassua minka nimea en edes tieda. Kaikin puolin ihan hyvaa kuitenkin, paitsi orientoitumisleirilla syodyt kanan sydamet.

Mulla on ollu jo ensimmainen rotary -tapaaminenkin ja oli kylla tosi kivaa nahda siella tan kaupungin muita vaihtareita. Ollaan oltu jo monena iltana vaihtareiden kans kaupungilla ja tehty kaikkee hauskaa. Tahan mennessa meita on edustettuina taalla
Saksasta, Ranskasta, Unkarista, Kandasta, Meksikosta ja Japanista, ja kaikki ei ole edes saapunu viela.

Taa kirjoittaminen tanne on nyt vahan hankalaa, koska en oo saanu mun tietokoneeseen viela nettia ja joudun kayttaan tan perheen konetta tahan kirjoittamiseen. Hengissa maa kuitenkin olen!

Oon nahny maailman parhaimpia unia taalla, koska sain maailman hienoimman tyynyn! Kiitos tasta ja kaikista muista parhaista lahjoista ja laksiaisista!!
Ootte parhaita!

Beijos
Magda!