maanantai 17. marraskuuta 2014

Uusi perhe!


Heippa! Tässä vihdoin kuvia aikaisemmin kertomastani koskenlaskusta:












Käykää myös kurkkaamassa meidän video tolta viikonlopulta tän linkin kautta: https://www.youtube.com/watch?v=X-rfp1sDlms Pari viikkoa sitten vaihdoin ensimmäistä kertaa perhettä täällä Brasiliassa. Rotareilla on siis tapana kierrättää vaihto-oppilasta noin neljässä eri perheessä vuoden aikan, kuitenkin niin että koulu pysyy samana. Tää on tosi hyvä käytäntö, koska näkee täysin erilaista arkea ja tapoja, sekä pääsee tutustuun moniin uusiin ihmisiin. Sain tietää mun kaikkien perheiden nimet jo Suomessa, mutta en niinkään kiinnittänyt niihin huomiota, sillä tiesin että Brasiliassa ne saattaa vaihtua vielä moneen kertaan. Ja niin myös kävi. Mun klubin presidentti soitteli mun ekalle hostäidille kaikkiaan varmaan kolme kertaa, kertoen aina uudet tiedot mun seuraavista perheistä. Pari viikkoa sitten sain kuitenkin varman tiedon mun toisesta perheestä ja se paljastukin mun yhden parhaimman kaverin perheeks ja ollaan vielä samalla luokalla. Huippua! Muutto tapahtukin sit heti parin päivän päästä, koska mun uus perhe oli soittanut mun klubin presidentille kertoen, että he haluais mun jo muuttavan heille. Mun ensimmäiselle hostäidille mun pois lähtö oli kuulemma mun hostsiskon mukaan kova paikka, kun se niin tykkäs kun tein sen kanssa kaikkee ja käytiin vesijumpassakin kolmestii viikossa ja aina sain kauheesti kiitosta kun jaksoin lähtee seuraks vielä omien harjoitusten jälkeen. hahah! Ensimmäisen perheen kanssa itkettyä pakattiin auto mun matkalaukuilla ja suunnattiin kohti mun uutta osoitetta. Mua oli vastassa jälleen uusi ihana perhe, johon kuuluu nyt hostäiti ja -isä, hostsisko Mariana, joka on mua vuoden nuorempi ja joka lähtee Saksaan vaihtoon kun palaan Suomeen. Lisäks mulla on nyt myös ihana 13v. Daniel-pikkuveli. Mun perhe otti mut tosi hyvin vastaan ja mun ja Marianan seinälle olikin kirjotettu karkeilla "Tervetuloa Magda!". Olin nähny mun uudet hostvanhemmatkin jo etukäteen, eli uutena tuttavuutena tuli vaan pikkuveli, joka kerto jo heti ensimmäisen 5min aikana mitä jalkapallojoukkuetta mun pitää kannattaa Brasiliassa.




Asun nyt paljon suuremmassa talossa ja meillä häärää myös täällä kotiapulainen, joka siivoo, pesee pyykit ja tekee välillä ruokaa. Eli ei ainakaan 3kk siivoamista!!! Lisäks mulla on vihdoin käytössä netti, eli kirjoittaminen tänne blogiinkin on paljon helpompaa. Osaa arvostaa suomalaiselle niinkin itsestään selvää asiaa paljon enemmän nyt. Tää talo sijaitsee toisella puolella kaupunkia vähän paremmalla alueella ja täällä kulkee myös hyvin busseja, ettei oo mitään ongelmaa kulkee harjotuksiin ja kavereiden luo ja lisäks mun hostit on innokkaita kuskailijoita. Mun perhe on esitelly mua nyt ihan innoissaan kaikille sukulaisille nää pari viikkoa ja kaikki haluais majottaa mut. Mun perhe kerto mulle myös että he haluaa viedä mut rannalle lomalle ja ollaankin jo suunniteltu että joulukuun lopulla, kun hosteillakin on kesäloma suunnataan koko konkkaronkka jonnekin beachille São Paulon ja Rion välille. Tässä vielä muutama kuva meidän lauantaisesta Ratary-päivästä Paranan ja São Paulon osavaltiot toisistaan erottavan joen rannalla, sekä sunnuntain landeilusta hostäidin vanhempien farmilla.
















Beijos!
Magda

2 kommenttia:

  1. Aina vaan paranee! Sinua voi olla vaikea saada takaisin tänne Suomen valottomaan syksyyn...
    Nautihan täysillä. Ja kyllä sinä nautitkin!
    T. kummisetä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä tulee kyllä oleen melko vaikee kotiinpaluu, niin paljon mää tästä Brasiliasta tykkään. Onneks ei ihan vielä tarvii murehtia takas tulosta, vaikka puolet vuodesta alkaakin olla jo pian takana.
      T.kummityttö

      Poista