perjantai 2. tammikuuta 2015

joulu ja uusivuosi

Kerroin aikaisemmassa kirjoituksessa kertovani vielä reissusta Koillis-Brasiliassa, mutta joudun nyt siirtään sitä, sillä haluan kertoa mun joulusta ja uudesta vuodesta ensin, mikä on tuoreimmassa muistissa.
Lähdettiin mun perheen ja meidän tuttavaperheen kanssa reilu viikko ennen joulua ajamaan 8h kohti rannikkoa ja Guaruja beachiä. Oltiin perjantaista tiistaihin asti hotellissa ja syötiin, uitiin ja otettiin paljon aurinkoa. Ihan loistava loma jälleen!








Tiistaina, päivä ennen aattoa jatkettiin matkaa São Pauloon, missä vietettiin joulu mun hostisän perheen luona. Kaiken kaikkiaan kun mietin millanen mun joulu oli täällä, niin tulee vaan mieleen erilainen ja silti tosi mahtava kokemus. Ja oikeestaan vasta tän kokemuksen jälkeen ymmärrän että se meidän joulu Suomessa on jotain ainutlaatuista. Monet kysy multa meidän joulutraditioista Suomessa ja multa jopa kysyttiin "Tiedättekö te Suomessa, mikä on joulu ja vietetäänkö sitä edes siellä?". Tän kysymyksen jälkeen tekis vaan mieli olla sanomatta mitään. Suomalaiset rakastaa joulua, tai siis ainakin minä! "Asuuko joulupukki ihan oikeesti Suomessa?" Ylpeenä kuitenkin kerroin kaikki meidän joulusta ja oli hienoa näyttää kuvia lumisesta joulusta, mitä nää on vaan nähnyt elokuvissa.
<3







Nyt joku miettii oliko mulla kamala koti-ikävä jouluna, sillä monella vaihtarilla joulu on vaikeeta aikaa, kun miettii omaa perhettä ja juttuja kotimaassaan. Hullua sanoo mutta eipä juuri ollut! Tietysti kaipaan mun perhettä, kotia ja suomalaista ruokaa, mutta tiedän pääseväni viettään suomalaista joulua vuoden päästä ja tää kokemus on ainutkertainen. Lämpömittari näyttää 35'c, mulla on kesäloma, kavereita ja kaikki paremmin kuin hyvin. En osannut kaivata joulua ja Suomea kun ei yksinkertaisesti tuntunut joululta.
Täällä sukulaiset sai monet naurut mun ilmeistä kun kummastelin niiden tapoja. Odotettiin siis jouluaattona 12 asti yöllä, että saatiin alkaa syömään jouluillallista, kun Suomessa totutaan siihen että jo jouluaattona jo vietetään joulua.



Tuolla takana tommonen musta kasa oli meidän joulukinkku ja ei ollut yhtään hyvää!

Yks juttu mikä myös vaikutti siihen, ettei mulla ollut mikään kovin suuri joulufiilis, oli São Paulon ihmishulina. Se kaupunki ei hiljene edes jouluna!! Kadut oli täynnä ihmisiä ja paljon kauppoja normaalisti auki. HULLUA!




Maailman söpöin hostserkku!
Joulun jälkeen oltiin São Paulossa vielä pari päivää kiertelemässä museoita ja joitain näyttellyitä, joihin mun hostvanhemmat halus mennä.








Vuodenvaihdetta palattiin viettämään takaisin Assikseen, vaikka suunnitelmissa olikin jäädä São Pauloon. Me oltiin ihan innoissaan mun hostsiskon kanssa, koska päästiin vaihtaan vuotta kavereiden kanssa. Illalla lähdettiin nopeasti käymään kirkossa perheen kanssa, josta matka jatkui sit kavereiden kanssa uudenvuoden juhliin. Brasiliassa on erilaisia uskomuksia ja tapoja mitä noudatetaan vuoden viimeisenä päivänä, esimerkiksi pukeutuminen johonkin tiettyyn väriin on tosi yleistä täällä. Yleensä se on valkoinen, mikä tuo onnea seuraavalle vuodelle ja karkoittaa pahat henget pois. Keltainen muistaakseni tuo rahaa ja punainen rakkautta. Lisäks jonkun uskomusten mukaan viimeisenä päivänä syödään ainoastaan kalaa. Oon myös kuullut rannikolla laskettavan kukkia mereen ja hypättävän seitsemän kertaa aaltoihin tuoden onnea jokaiselle viikonpäivälle.




Hyvää Uutta Vuotta 2015!
-Magda


2 kommenttia:

  1. Täällä Espoossa oli jouluaaton ja joulupäivän kaunista ja lumista. Sitten alkoi tuulla ja sataa, Lumet melkein lähteneet. Lämpötila plussan puolella juuri nyt. Alkuviikosta luvassa hetki pakkasta, sitten taas lämpenevää! Nautihan kesästä!!! T. Kummisetä

    VastaaPoista
  2. Suomen kelit ei kyllä nyt oikein vedä vertoja tälle Brasilian auringolle. Varmasti nautin olostani! Reilu kuukausi ollaan vielä kesälomalla ja sen jälkeen alkaakin karnevaalit niin pääsee taas viikon lomalle, mikä sopii paremmin kuin hyvin mulle.
    Onnellista uuttavuotta kummeille Espooseen! <3
    -kummityttö

    VastaaPoista